Olin kirjannut vihkooni aikoja sitten muutamia postausideoita ja sieltä nappasin sellaisen idean kuin ''Kanin lelujen esittely videolla''. Niinpä kuvasin tänään tuon videon ja editoinkin sen. Huomioikaa se, että kuvasin ensimmäistä kertaa kunnon videon kameralla.
lauantai 23. huhtikuuta 2016
sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
Suuret pahoittelut
En ole melkein kuukauteen postannut mitään ja tuntuu, että julkaisen yhden postauksen kuukaudessa nykyään. Yritän parantaa tapani. Minulla on muutamia postausideoita, joten niistä ei ole puutetta (ainakaan vielä, heh). Niitä tässä nyt yritän toteutella sitten.
Olen ollut aika epäaktiivinen muutenkin täällä Bloggerissa. En ole vähään aikaan lukenut seuraamiani blogeja enkä ole niihin sitten kommentoinutkaan. Yritän nyt aktivoitua täällä Bloggerissa. :')
Tavataan toivottavasti pian uuden postauksen parissa! ^u^
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
