sunnuntai 3. tammikuuta 2016

11 / Kuulumisia ja joululahja

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! Vuodesta 2016 onkin kulunut jo muutama päivä. Meillä joulu ja uusi vuosi menivät hyvin. Vuosi 2015 meni todella nopeasti, en voi uskoa että on jo vuosi 2016...täytyy tottua uuteen vuosilukuun. Jouluna ei oikein ollut lunta, harmi. Eikä uutena vuotenakaan...mutta nyt juuri, kun kirjoitan tätä postausta, sataa lunta.
         Sain joululahjaksi paljon kivoja juttuja. En nyt niitä täällä kerro, mutta yksi joululahja, jonka sain, tulee vaikuttamaan blogiini. Se on kamera, Olympus E-P5. En ole vielä päässyt kokeilemaan sitä, koska objektiivia siinä ei vielä ole. Toivotaan, että objektiivi tulee pian! Teen myöhemmin kamerasta kokonaisen postauksen sitten. Seuraavaksi kuvia Bobosta ja yksi kuva kamerasta sekä jouluaattona otettuja kuvia.





Jouluaaton sää.
     
       
 Bobon aamupala jouluaattona.

Joululahjakseni saama kamera, Olympus E-P5.

torstai 24. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 24. luukku

Hyvää joulua! (Joulu ''TAG'')


Tämä on joulukalenterin viimeinen luukku. Joulukuu on kyllä mennyt nopeasti! Tässä viimeisessä luukussa on jouluun liittyviä kysymyksiä ja minä vastaan niihin.

Tykkäätkö enemmän joulutortuista vai pipareista?
Tällä hetkellä tekee mieli enemmän joulutorttuja. Tykkään niistä varmaan enemmän.

Lempijoululeffa?
Joulupukki ja noitarumpu on tullut katottua jo useemman kerran, se on aika hyvä jouluelokuva. Napapiirin pikajuna on yks hyvä kanssa.

Aito vai tekokuusi?
Aito ehdottomasti!
Tuossa kuvassa on Bobon oma kuusi.

Lemppari joululaatikko?
Varmaankin perunalaatikko. Porkkanalaatikkokin on ihan hyvää, lanttulaatikosta en tykkää.

Oletko hyvä paketoimaan?
No kyllä mä paketin saan paketoitua jotenkin, eri juttu sitten onko se hieno.

Lempijouluvärit?
Punainen ja valkoinen.


Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa?
Yhden kerran ollaan tehty.

Joulun lempituoksut?
Joulukuusen ja jouluomenan tuoksut.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 23. luukku

Bobo kertoo

Moi! Bobo se täällä kirjoittelee. Ajattelin kirjoittaa teille postauksen viime aikaisista havainnoistani.
Olen huomannut, että taloon on ilmestynyt paljon pieniä koristeita ja havutkin täällä tuoksuu, onkohan jossain kuusi? Olen kuullut kuinka talossa puhutaan jostain ihme joulusta. Ai niin, onkohan se joulu se mikä viimekin vuonna oli? Sain enemmän herkkuja kuin tavallisesti, ja taisin viime vuonna saada jonkun lelunkin jouluna...ja minulla oli oma joulukuusi! Omistajani siivosi häkkini kokonaan muutama päivä sitten. Nyt on puhdasta! Mitäs muuta kertoisin vielä? Voisin kertoa toivelistani joulupukille, tässä se tulee:


Bobon toivelista
- Paaljon herkkuja
- Silityksiä ja rapsutuksia
- Uusia virikkeitä
- Joulukuusen syöminen                 

 On muuten enää 1 päivä jouluun, olkaahan tämä päivä (ainakin) vielä kiltisti! Ja kyllä se huominenkin vielä pitää olla...ja loppuvuosi, ja koko seuraava vuosi, eli vuosi 2016! Ja sitä seuraavat vuodet tietty, että saatte jouluisin paljon lahjoja! Nyt minun on lähdettävä koneelta, ettei omistajani saa tietää siitä, että kirjoitin teille tämän. Nähdään.